Tänään ajattelin pohdiskella työn merkitystä ja eritöiden arvostusta omalta kohdaltani ja omien kokemusten kautta. Valitettavasti toisille yhteiskuntamme jäsenille työ on sanana tuttu vain savolaisittain sanottuna ” mittee työ (lue te) tiällä tiettä?”.
Itse kuulun sukupolveen, jolle opetettiin työn merkitystä hokemalla minkä ikinä teetkin, tee se kunnolla, tai laiskat töillään kehuu. Itse olen työskennellyt niin teollisuuden palveluksessa, julkisella puolella kuin yksityisellä turvallisuus alallakin, joten kokemusta erilaisista töistä ja niiden arvostuksesta on tullut elämänaikana kerättyä. Olen aikanaan kokenut useamman vuoden työttömyyden, joten tiedän myös mitä työttömän arki todella on.
Teollisuudessa työskennellessäni huomasin miten itse työntekijät arvostivat omaa työtään ja sitä miten valmiissa tuotteessa näki oman työnsä jäljet. Ulkopuolisilta sai usein kuulla miten tehdastyö sopii vain kouluttamattomille ihmisille ja ihmisen, jolla on vähänkään kunnianhimoa, tulisi hakeutua kouluun ja pois niistä töistä.
Itse ehdin työskennellä lähes kuusi vuotta eri tuotannollisissa tehtävissä ko. alalla ennenkuin hakeuduin kouluun hankkimaan ns. oikean ammatin. Lähtöni jälkeen ehdin hankkia useammatkin paperit kaupalliselta ja logistiselta puolelta, mutta päivääkään en ko. alan töitä tehnyt. Tästä voisi ajatella kyseisten vuosien , jotka kulutin kaupallisia papereita hankkiessani ja siitä seuranneita työttömyys vuosia, menneen hukkaan. Itse en koe menettäneeni mitään. Taloudellisesti minulla olisi mennyt tietysti paremmin, jos olisin pysynyt tehtaalla töissä mutta toisaalta hyvin todennäköisesti olisin jo joutunut kärsimään erilaisita työn aiheuttamista sairauksista.
Työttömänä ollessani sain usein kuulla lauseen: kyllä töitä haluavalle löytyy. Näin työttömälle luotiin kuva hänestä laiskana yhteiskunnan elättinä elävänä ihmisenä. Tällainen arvostelu ja jo lyödyn lyöminen johtaa pitkällä aikavälillä monella ihmisellä itsetunnon alenemiseen ja masennukseen. Yhteiskunnan tulisi nähdä työttömät potenttiaalisena voimavarana ja mieluumminkin auttaa heitä pitämään itsetunto vaikeuksista huolimatta korkealla, kuin painaa heitä yhteiskunnan rappusilla alemmas ja alemmas kunnes työtön joutuu psyykkisistä ongelmista kärsivänä hoitoon.
Itse luin parit eri ammatti paperit työttömänä ja huomasin miten ihmisten käyttäytyminen ja suhtautuminen muuttui välittömästi heidän kuultuaan, että opiskelen vaikka olenkin työtön. Tällöin minua ei muiden ihmisten silmissä enää luettu työttömäksi yhteiskunnan elätiksi vaan opiskelijaksi ja potenttiaaliseksi työnhakijaksi.
Nykyisin työskentelen turvallisuusalalla, alalla joka ei tunnu jättävän ketään kylmäksi. Ymmärrän hyvin, että alalla on huono maine, mutta en itse alalla työskentelevänä ja sen tietävänä että suurinosa alalla työskentelevistä on ammattilaisia isolla A:lla ymmärrä miksi ulkopuoliset, jotka eivät ymmärrä alan todellisia riskejä ja realiteetteja tulevat arvostelemaan ja yleistämään omia negatiivisia käsityksiään kaikista alalla työskentelevistä. Myönnän toki, että alalla työskentelee henkilöitä, jotka eivät yksinkertaiseti sovi alalle, mutta mielestäni näin on joka alalla. Alan arvostelijoilta haluaisinkin kysyä seuraavaa: Millätavoin te osoitatte huolehtivanne muista yhteiskuntamme jäsenistä? Me, joita te niin kiihkeästi arvostelette osoitamme sen lähtemällä joka päivä töihin. Tässävaiheessa moni teistä vastaa niinhän mekin teemme. Kuinka moni teistä arvostelijoista on valmis laittamaan oman terveytensä ja pahimmillaan henkensä vaaraksi pienellä palkalla muiden ihmisten puolesta? Tämän alan työntekijät tekevät niin jokakerta ollessaan työvuorossa. Tosin tämä ei näy siinä mittarissa eli palkassa millä yhteiskunta mittaa kunkin työn arvoa.
Tällaisilla ajatuksilla tällä kertaa. Loppu ja kuitti.
Turvallisuus, Työ, Yhteiskunta