Taas on tullut syksy ja huomaan etten ole päivittänyt blogiani vuoteen. Mihin kaikki aika hävisi?
Vuosi meni ihmetellessä, kuinka asiat voivat välillä olla todella vaikeasti hallittavia asperger nuoren kanssa. Välillä taas tulee todellisia yllätyksiä ja asiat sujuvat odotettua paremmin. Valitettavasti ns. normi nuori, joka olisi oikeutettu vähintään yhtäsuureen huomioimiseen jää välillä huomioimatta.
Nyt syksyn tullen ihmettelen, kuinka nuori josta en päällepäin huomannut mitään muutosta entiseen onkin psykiatrin mukaan psykoosissa ja pidemmän hoidon tarpeessa. Olihan hänellä pinna hiukan tiukemmalla kuin aiemmin, mutta ajattelin sen kuuluvan murrosikään. Nyt edessä on todennäköisesti koko talven kestävä sairaala jakso, pahimmillaan tai parhaimmillan jopa useamman vuoden kestävä jakso, jossa yritetään muuttaa käyttäytymismallia pois aggressiosta. Toivottavasti hoitajat ja lääkärit ymmärtävät ettei aspergerin kanssa puhuta lyhyistä ajoista vaan yksinkertaisenkin tavan muuttaminen voi viedä kolmesta viiteen vuoteen.
Toisaalta vaikka aspergerin pinna olikin kireällä matka etelään onnistui yli odotusten ja näytti tekevän hyvää kaikille perheen jäsenille.
Toinen perheen nuorista on lopettelemassa peruskoulua ja joutuu miettimään jatkosuunnitelmiaan. >Näinä irtisanomisten ja kasvavan työttömyyden aikoina ei ole helppoa miettiä miksi haluaisi isona tulla.
Kaiken kaikkiaan vaikka elämä välillä onkin tuntunut raskaalta ja on näyttänyt sanonnan mukaisesti ” jos tunnelissa näkyy valo, se on vain vastaan tuleva veturi” niin ei luoja koettele ketään määräänsä enempää. Sanotaanhan jo sanassakin Koettelee vaan ei hylkää Herra.